Elintarvikkeiden laatua ja turvallisuutta valvotaan Hongkongissa tarkoin. Lisätietoja: The Centre for Food Safety. Vesijohtovesi on käsitelty juomakelpoiseksi, mutta veden keittäminen ja suodattaminen on suositeltavaa. Länsimaalaiset käyttävät varsin yleisesti juomavetenä pullotettua vettä.

Hongkongista löytyy lähes kaikkia länsimaalaisen tarvitsemia ruokatarvikkeita. Valtaosa ruokatarvikkeista on tuontitavaraa ja tuoretuotteista suurin osa on peräisin Kiinasta. Kiinasta Hongkongiin tuodut elintarvikkeet ovat edullisempia kuin muut tuontielintarvikkeet. Länsimaisissa ruokakaupoissa, esim. PARKnSHOP, Wellcome, Market Place ja city'super on laajemmat valikoimat kuin lähikaupoissa. Osa ruokakaupoista palvelee iltaisin jopa 23.00 saakka, ja liikkeet ovat yleensä auki myös sunnuntaisin ja juhlapyhinä. Useimmat kaupat tarjoavat halutessasi kotiinkuljetuspalvelun; ehdot vaihtelevat kaupparyhmittymästä toiseen.

Hongkongissa on useita vihannes-, hedelmä-, kala- ja lihatoreja (wet markets), joilla myytävien ruokatarvikkeiden hintataso on edullisempi kuin ruokakauppojen.



joulukuu 2018
M T K T P L S
1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31
Ei tapahtumia
facebook logo