Hongkongissa on vuoden mittaan lukuisia kansallisia vapaapäiviä/virallisia juhlapyhiä. Kun virallinen juhlapyhä osuu lauantaille tai sunnuntaille, seuraava maanantai on myös kansallinen vapaapäivä. Kansallisina vapaapäivinä pankit ja virastot ovat kiinni, mutta kaupat yleensä auki. Kiinalaisen kalenterin tärkeimmän juhlan, kiinalaisen uuden vuoden, aikana pankkien ja virastojen lisäksi myös monet kaupat ovat kiinni. 

KIINALAINEN UUSI VUOSI 

Kiinalaisen uuden vuoden ajankohta vaihtelee vuosittain ja sen paikka liikkuu tammikuun viimeisen viikon ja helmikuun viimeisen viikon välillä kuunkierron mukaisesti. Kiinalaisessa astrologiassa on 12 eläinmerkkiä (rotta, härkä, tiikeri, jänis, lohikäärme, käärme, hevonen, lammas, apina, kukko, koira ja sika) ja jokaiselle vuodelle annetaan sen eläinmerkin mukainen nimi.

Kiinalainen uusi vuosi on ennen kaikkea perheen ja ystävien juhla. Silloin kokoonnutaan yhteen, osoitetaan kunnioitusta esi-isille ja varmistetaan hyvä onni uudelle vuodelle. Juhlaan liittyy runsaasti erilaisia uskomuksia, seremonioita ja perinteitä, joita noudatetaan edelleen laajasti. Kodin perusteellinen siivoaminen ennen uuden vuoden alkamista symboloi vanhan vuoden aikana kertyneen huonon onnen ”pois lakaisemista”  ja uuden vuoden aloittamista ”puhtaalta pöydältä”. Koti koristellaan juhlan päävärillä punaisella. Kotiin hankittavat kasvit (mandariinipuut, bambut, narsissit, krysanteemit) symboloivat kukin eri asioita. Heti tammikuun alussa Hongkongin kukkatorit täyttyvätkin näistä kasveista ja kaupat puna-kulta -värisistä uuden vuoden koristeista. Juhla-ateriat perheen kanssa ovat tärkeä osa kiinalaisen uuden vuoden viettoa.

Kiinalaisen uuden vuoden viettämiseen kuuluu myös lahjojen antaminen, punaisissa kuorissa annettavat rahalahjat (lai see) mukaan lukien. Vanhemmat antavat lai see-kuoria lapsilleen, esimiehet alaisilleen jne. Tapana on, että myös taloyhtiöissä asukkaat antavat henkilökunnalle punaisia rahakuoria.

Hongkongissa kiinalaisen uuden vuoden ilotulitus Victoria Harbourin yllä kerää suuret ihmismassat lahden molemmille puolille näyttävää esitystä ihastelemaan.

Kung Hei Fat Choi! Hyvää Uutta Vuotta!

KESKISYKSYN JUHLA (MID AUTUMN FESTIVAL) 

Kuukalenterin kahdeksannen kuukauden 15. päivänä vietettävä keskisyksyn juhla (Mid-Autumn Festival) on kiinalaisen uuden vuoden ohella yksi merkittävimmistä kiinalaisista juhlista. Juhla ajoittuu syksyn täydenkuun aikaan, syys-lokakuulle. Hongkongissa varsinaista juhlapäivää seuraava päivä on vapaapäivä.

Keskisyksyn juhlan lähestymisen huomaa, kun kauppojen ja torien kakkuhyllyt alkavat täyttyä jo hyvissä ajoin ennen juhlaa toinen toistaan komeampiin kääreisiin pakatuista kuukakuista (Moon Cakes), joita syödään ja annetaan lahjaksi juhlan aikana. Perinteisesti kuukakkujen täytteenä on lootuksen siemenistä tai pavuista valmistettu makea tahna, ja täysikuuta symboloimaan sisään leivotaan myös ainakin yksi suolattu kokonainen munankeltuainen. Ajan myötä kakkuvalikoima on laajentunut ja perinteisten kakkujen rinnalle on tullut monenmoisia uusia versioita.

Kuukakkujen tulemiseen keskisyksyn juhlan herkuksi liittyy erilaisia legendoja. Yhden tarinan mukaan Yuan dynastian aikana mongolihallintoa vastustaneet kapinalliset piilottivat salaisia kapinaan kehottavia viestejään kuukakkujen sisään. Mongolivallan kukistaminen onnistui kahdeksannen kuukauden 15.päivänä ja siitä lähtien kuukakkujen syöminen on  kuulunut olennaisena osana keskisyksyn juhlaan.

Keskisyksyn juhlan alkuperään liittyy useita juoneltaan vaihtelevia vanhoja taruja. Romanttinen taru taitavasta jousimiehestä Hou Yi:sta ja tämän kauniista vaimosta Chang’e:sta ja siitä, kuinka Chang’e päätyi kuuhun, lienee yksi suosituimmista.

Nykypäivän keskisyksyn juhlan vietossa on runsaasti moderneja elementtejä, mutta perinteiset tavat ja tarut kulkevat sulassa sovussa uusien juhlamenojen kanssa ja viihdyttävät yhä. Juhlan pääosassa on taivaalla kuumottava täysikuu, jota ihaillaan yhdessä perheen ja läheisten kanssa. Juhlaan liittyvää moninaista ohjelmaa on tarjolla ympäri kaupunkia usean päivän ajan; keskeisin tapahtumapaikka on kuitenkin Victoria Park. Värikkäät, erilaisten hahmojen muotoon tehdyt lyhdyt kuuluvat olennaisena osana keskisyksyn juhlintaan ja Victoria Parkiin vuosittain pystytettävä mahtavan kokoinen lyhtyrakennelma kerää suuret määrät yleisöä. Yleisö saa nauttia myös sekä Tai Hangissa että Victoria Parkissa esitettävästä 1800-luvulta peräisin olevasta näyttävästä tulilohikäärme-tanssista (Tai Hang Fire Dragon Dance).

 
Yleiset juhlapyhät Hongkongissa löydät GovHK -sivuilta.
joulukuu 2018
M T K T P L S
1 2
3 4 5 6 7 8 9
10 11 12 13 14 15 16
17 18 19 20 21 22 23
24 25 26 27 28 29 30
31
Ei tapahtumia
facebook logo